Oon tositosi turhautunu treenaamaan Ritun kanssa just tällä hetkellä. Oon tosin turhautunu about sataan asiaan muutenkin niin ei paljoa paranna tilannetta. Olin tänään kaakon noutajien taipparikurssin alkupriiffauksessa, siel jo totesin ettei taida Ritun kanssa olla sinne menemistä. En nää et siin on mitään järkee et lähen sinne ja oon sit siellä ihan helisemässä sen kanssa. Meen siis kuunteluoppilaana, jos jäis jotain enempi käteenkin. Ullallakaan kun ei vielä varmaan ihan kestävyys riitä, niin onko siinä nyt sit järkee lähtee sitä sinne väsyttämään.
Sain priiffauksesta kuitenkin sen verran intoa et sain kyseltyä alustavasti itelleni variksia (JEI) jotka saan varmaan viim ens keskiviikkona.
Innosta puhkuen hain koirat kotoa ja lähdin hallin pihalle treenaamaan. Ullan kanssa kaikki toimi hienosti niin kuin yleensäkin, kontakti ja kiinnostus juttuihin on ihan eriluokkaa kuin Ritulla. Ritun kanssa kaikki menikin ihan toisin. Typyä ei kiinnosta yhtään vaik mie hyppisin flikfläk sarjoja. Oon niin turhautunu ja siitä sit tietty hyvin ärsyyntynyt kun en osaa kouluttaa sitä! Miun kärsivällisyys on ihan olematonta, ja raivostuttaa kun menetän hermoni vaik vika ei oo koirassa vaan omistajassa ja omistajan osaamattomuudessa. Vaik kuinka koitan ajatella et ok, Ritu on seurakoira niin en vaan pysty luovuttamaan sen kanssa ja heittää hanskoja tiskiin. Mie en vaan osaa ja se ärsyttää ihan hemmetisti kun en ees tiedä et miten tilannetta sais parannettua....PRKL..
Sympatiapisteitä ssssata. Tiedän niiiin tuon tunteen, kun tekisi mieli heittää variksen hajuiset hanskat tiskiin ja antaa olla. Ritu on kuitenki rauhoittunut huimasti viimesen vuoden aikana - luultavasti sama kehitys jatkuu edelleen. Jotkut koirat on vaan "vauvoja" vielä pitkään - muistatko, ku pk-kouluttaja puhui, kuinka melkee ensimmäiset kaksi vuotta oli vaan leikkiny koiransa kanssa, koska koira ei vaan ollut valmis muuhun. Ritulla kenties sama? Väkisin viäntämällähän ei tule ku paha mieli...
VastaaPoista