Sopii kerrostaloon/kaupunkiin, tulee toimeen muiden koirien ja lasten kanssa (kertoo rodusta paljon). Nää oli ne tärkeimmät, toiseks tärkeet oli et tarvii liikuntaa ja on helppo kouluttaa.
Miuta ärsytti pari vuotta sitten ja vieläkin hiertää mieltä, kaikki puetut kassissa kannettavat koirat, joten halusin omaltani jotain ihan muuta. Tästä lähti idis myös nimeen Ritu. On muuten asia jota saa aika usein ihmisille perustella- miks just Ritu? Idis lähti jotenkin nimittäin siitä, et on koiria jotka on just jotain Belladonna, princess,prada tms ja mie en taas yhtään koe olevani sellanen ihminen joka antas koirallensa jonkun vastaavan nimen. Halusin siis jonkun päinvastaisen "viban" oman koirani nimelle. Toinen juttu oli et siskoseni sano joskus, et kun ottaa koiran sen nimeks tulee Risto. Tästä siis tuli Ritva josta luonnollisesti kutsumanimeks Ritu. Täst hienosta nimestä on tietenkin kiitettävä myös Iidaa joka tän muistaakseni keksi! On nimittäin miusta maailman paras koirannimi- näin vaatimattomasti!
Noni, siis se rotu.Ulkonäöstä - halusin koiran jonka turkkiin voi tunkee sormet, ei siis ihan lyhytkarvanen,eikä mikään pieni koira. Oon aika kömpelö sillon tällön ja pelkäisin astuvani koiran päälle jos se ois liian pieni.Toisaalta mie oon ain tykänny isoist koirista, ainoo et tää miun suuri koko ja suuret lihasvoimat vähän karsii- ei kaikkein isoimpia viiti ottaa jos ei pysty hallitsemaan sitä. Toisekseen kyse oli miun ensimmäisestä koirasta, enkä missään nimessä halunnu ottaa liian isoo palaa koulutuksenkaan kannalta. Oli siis erittäin iso plussa jos rotu ois helposti koulutettavissa. En myöskään tienny yhtään mitä haluun sen koiran kans tulevaisuudessa harrastaa, en tosin tiiä vieläkää mitään - mut halusin koiran jonka kans voin kävellä metsässä eikä miun tarvi miettiiä et kuinka pitkän lenkin se jaksaa kävellä. En myöskään halunnu rotua jol ois "liian" vahvat metsästysvietit, koska miusta on väärin ottaa tosi metsästyskoira kotikoiraks- miusta kun on hyvin epätodennäköstä et jossain vaihees rupeisin oikeesti metsästämään. Täs tarkotan vaikka suomenajokoiraa tai pystykoiraa, jota tuskin myytäskään kerrostaloon. En halunnu myöskään mitään hienohelmarotua, jonka turkkia pitäs olla föönaamassa joka välissä. Kaikki kurassa viihtymiset yms katottiin siis plussaks. Eiks ihmiset yleensäki eti kaveriks vähän saman tyylisiä tyyppejä ;) Halusin myös et koira kestää kylmää ja kuumaa, tai siis lähinnä Suomen ilmastoa. Miusta ei oo järkee ottaa sellasta rotua Suomessa joka ei tänne sovi, ellei sille pistä untuvatakkia päälle. Kyseessä kuitenkin eläin, ei ihminen.
Koitin viimeseen asti ettiä jotain vähä yllätyksellisempää ja harvinaisempaa rotua, joka kuitenkin sopis kaikkiin miun vaatimuksiin. Olin pitkänaikaa sitä mieltä et tahon austraalianpaimenkoiran, mut siinä tää paimennusvietti oli nii iso miinus et unohdin tän. Tosin nää on miust edelliinkin ihania ja joskus kun tuntuu et rahkeet riittää, niin tällänen ois kiva:)
Koiraroduissa miusta isokoko on aina plussaa:D miust isot ja karvaset paimenkoirat/laumanvartijat on ihania! Mut näissä tää kokokysymys olikin sit lopulta se miinus, toisekseen bernit ja monet muut isot koirat on tosi sairaita (keski-ikä varmaan jossain 8vuodessa, kolmannekseen just se sama pointti kun edellisessä.
Mut jotennkin päädyin aina takasin noutajiin. Mietin labbiksen, kultasen ja tollerin välillä. Tolleri tippu kuitenkin aika alussa pelistä pois,jotenkin miellän sen kuitenkin enempi metsästyskoiraks eikä miusta kaikista roduista tarttekaan saada "kotikoiria".
Labbis taas jäi pois oikeestaan vaan sen turkin takia. Tai oikeestaan kultanen vaan sopii miun silmään paremmin. Toisekseen labbis on miun mielikuvissa sellanen pullamössö koira, jollasii monet näyttelylinjaset labbikset on.
Lopulta miun roduks tuli kultainennoutaja, enkä nyt vois enää kuvitellakaan et oisin tehny jonkin toisen päätöksen. Kultasilla on myös tosi hyvä ja toimiva yhdistys, hyvät nettisivut ja oma opaskirja, joka on tosi kattava, ja jota monet kasvattajat antaa pentujen ostajille. Myös tietty se et rotu on niin suosittu, helpottaa löytämään rodusta paljon tietoa. Nyt myöhemmin miust on upeeta et on rotu josta on sekä näyttöön että käyttöön. Kultasilla ei kuitenkaan oo niin selvää jakoa näyttely ja käyttölinjojen välillä, tai sanotaanko et sekalinjasiakin on paljon. Uskon myös vahvasti siihen et kun pentuna alottaa riistaan totuttamisen saa minkätahansa noutajan Noutajaksi :)
Toista koiraa miettiessä oon taas käyny läpi saman rotuvalintarumban, koitin epätoivosesti miettiä itelleni jotain pienempää rotua. Mutta huomasin aika nopsaa et se nyt on ihan turhaa. Kaikista muista roduista puuttu aina se jokin, kultasessa kun kaikki on kohdallaan. Miust on mahtavaa ettei ikinä tartte miettiä, et miten koira suhtautuu esim vieraisiin ihmisiin tai koiriin. Kultainen kun lähes poikkeuksetta rakastaa kaikkia. Jotkut vetoo siihen et tahtoo jonkun "pelottavan" rodun, et jos tulee vaaratilanne niin koira puolustais. Mie taas en aattele noi, miusta on tärkeempi et se koira toimii kaikkina niinä 364päivänä eikä vaan sinä yhtenä päivänä jollon niitä vaaratilanteita tulee. Kun ei siis kyse oo mistään huumediileristä tms..Yks tärkeä perustelu rodunvalinnasta on viel kertomatta, eli se yks kultainen neiti jonka ansiosta tähän rotuun alunperin tutustuin ja rakastuin. Eli rouva Venla, mut siitä joku toinen kerta. Nyt neiti Ritunen tarvitsee seuraa ennen kun mie huippasen töihin!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti