Miul on vähä sellanen paha tapa aina töissä, et jään pyörittää asioita päähäni ihan liikaa. Otan asiakseni ja sydmelleni ihan vieraitten ihmisten asioita. Ku tuun kotiin ni kelaan vaan muitten ihmisten ongelmia ja sairauksia, enkä osaa pysäyttää sitä ruljanssia miun päässä itekseni. Mut thanks God, miun "pitää "lähteä Ritun kans käymään ulkoilees- se kuitenkin viettäny vähintään 8h yksin kotona sil aikaa ku mie oon ollu töissä! Kummasti metässä kulkiessa pää tyhjenee kaikesta surraamisesta, kun pitää keskittyä vaan pystyssä pysymiseen. Kummasti sitä taas maadottuu, tahtomattaankin tähän maailmaan ja pystyy taas pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin.. Tästä siis tää runo minkä bongasin netistä
Ajatusteni vartijat
ihminen tarvitsee koiran
joka on kuin ihmisen mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona eikä karkaa
koira ansaitsee ihmisen
jolla on vähän koiran mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona eikä karkaa
tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat
muistaakseni hyvät
pysyäkseni uteliaana
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä
sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman
tarvitset sinäkin koiran
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä
muutttunut itsekin moneksi
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä
mihin minä koiriani tarvitsen?
en vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä
Miullaki oli opiskelun aikana vähä sama ongelma, mut älä välitä. Kyllä sitä kasvaa ajan kanssa niin kylmäksi ( :D ), ettei edes tahdo ajatella työasioita kotona, ja se on hyvä :) Joskus tietysti pakostikin ajattelee, jos se asia on koskettanu itteään jotenki eritavalla... :S
VastaaPoista